Pysyvät testikentät ovat tehokkaita työkaluja kaukokartoitusjärjestelmien kalibrointiin, testaukseen ja validointiin. Testikentillä voidaan mm. tutkia miten tarkka järjestelmä on, voidaan todeta että se toimii oikein, voidaan tutkia erilaisten asetusten vaikutusta järjestelmän suorituskykyyn sekä voidaan vertailla erilaisia järjestelmiä.

Paikkatietokeskus ylläpitää kaukokartoitusjärjestelmien testikenttiä. Kirkkonummen Sjökullassa sijaitseva ilmakuvaustestikenttä otettiin käyttöön vuonna 1994 ja siellä on suoritettu lukuisia kaukokartoitusjärjestelmien testauksia vuosien kuluessa. Testikohteilla voidaan määrittää järjestelmien geometristä ja radiometristä laatua sekä spatiaalista erotuskykyä. Erityisesti laserkeilausjärjestelmien kalibrointiin soveltuva testikenttä on perustettu Lahteen vuonna 2014. Paikkatietokeskus on myös kehittänyt siirrettäviä testikohteita, jotka voidaan toimittaa kampanja-alueelle tarvittaessa. Tällaisia ovat mm. Siemenstähti sekä reflektanssipaneelit. Lisäksi kampanja-alueelle usein mitataan ja signaloidaan tarkkoja geometrisiä pisteitä, sekä suoritetaan muita mittauksia.

Paikkatietokeskuksen testikenttätyö on saavuttanut myös kansainvälistä arvostusta. Vuonna 2009 American Society for Photogrammetry and Remote Sensing palkitsi testikentästä tehdyn artikkelin Talbert Abrams kunniamaininnalla: Honkavaara, E., J. Peltoniemi, E. Ahokas, R. Kuittinen, J. Hyyppä, J. Jaakkola, H. Kaartinen, L. Markelin, K. Nurminen, J. Suomalainen, 2008. A permanent test field for digital photogrammetric systems. Photogrammetric Engineering & Remote Sensing, 74(1): 95-106. http://dx.doi.org/10.14358/PERS.74.1.95